perjantai 2. lokakuuta 2015

Button Up Not Bottoms Up

Olin taannoin eräässä kahvilassa ja siellä kaksi tyttöä keskustelivat hieman surullisina toisen tytön parisuhteen päättymisestä. Jutut olivat kovin analyyttisiä ja järkeviä. Niin asiallisia, että oikein pysähdyin hämmentyneenä kuuntelemaan heitä. Itse olen tottunut omassa kaveripiirissäni, että kun asiat menevät päin mäntyä, niin sitten kiroillaan, itketään, juodaan kuoharia ja klo 04 yöllä ostetaan lennot kohteeseen Ryan Goslingin kainalo.

Se on vaan välillä jännä pysähtyä huomaamaan, kuinka erilaisia me ihmiset olemmekaan ja muistaa olla onnellinen, että on löytänyt ympärilleen ihmisiä, jotka ymmärtävät juuri minua. Voihan se tietenkin olla, minä olen se ystävä, jolle soitetaan, kun halutaan juhlia ja nollata ajatukset ja seuraavana päivänä mennään potemaan maailman tuskaa toisen ystävän luokse. Oli miten oli, elämän rikkauksia.

Ennen en juuri käyttänyt kauluspaitoja, koska minulle tuli jotenkin turhan virallinen fiilis se päällä. Nykyään tykkään niistä, koska niitä voi yhdistellä eri tavalla ja esimerkiksi revittyihin farkkuihin yhdistettynä turha jäykkyys riisuutuu pois. Alla on vinkkejä kauluspaidan yhdistelyyn :)


Carmenin vaaleansininen paitapusero on muodikkaasti hieman väljä. Kun paidan yhdistää raidalliseen hameeseen saadaan aikaan raikas kokonaisuus. Paidanhelman rento (oikeastihan se on millin tarkkaa puuhaa) asettelu hameen sisälle on tällä hetkellä juuri se oikea tapa.


Victoria on valkoisten paitapuseroiden mestari. Hänen blogistaan löytyy kauluspaita-asuja vaikka ja millä mitalla. Ja mikäs siinä selaillessa hänen kauniita kuviaan. Tässä asussa paitapuseron hihat ovat ylipitkät ja housut mom-jeans malliset. Joka siis on muotitietoisten uusin hitti boyfriend-farkkujen jälkeen.


Yksi perinteisista tavoista käyttää paitapuseroa on somia sen helma, kuten Kenza on tehnyt. Kannattaa pitää huolta, että paita on tarpeeksi pitkä, ettei solmu jää navan korkeudelle ja kokonaisuus hieman mauttomaksi. Löysät puvunhousut varmastaa, että look pysyy varmasti hyvän maun rajoissa.


Tyylikkään cool Amy on pukeutunut perinteiseen kokonaisuuteen: housupukuun, neuleeseen ja kaluspaitaan. Räiskyvän punainen väri pitää huolta, että hän ei näytä pankkiirilta. Neuleen alla oleva kauluspaita on toimiva yhdistelmä ihan semmoisenaankin ilman bleiseriä.



Kuvat: The Chronicles Of Her, Victoria Törnegren, La Revue De Kenza, The Little Magpie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti