sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Forever Young In a Plaid Shirt

Menneisyydessäni ruutu kuului garderobiini ainostaan, kun olin Englannissa koulupukubileissä ja silloinkin siis hameen muodossa. Mitä lyhempi sen parempi, mitä enemmät rintsikat kuulsivat läpi vähän liian pienestä, valkoisesta paitapuserosta sen seksikkäämpi. Haha, minä nauran häpeästä, mutta jos joku mies tätä blogia sattuu lukemaan, niin hän on luultavasti sitä mieltä, että kyseinen tyyli toimii edelleen. Voin myös kuvitella mieheni hölmistyneen ilmeen, että miksei muka naiset voisi käyttää saparoita :)

Nykyään tykkään ruudusta paidoissa. Mielestäni ruutupaidat  antavat rennon ja nuorekkaan kuvan, mutta ovat samalla siistejä ja edistuskelpoisia. Kuvittelen, että huijaan ruutupaitaa käyttämällä ihmiset luulemaan minut ainakin vuoden todellisuutta nuoremmaksi. Voi olla, että olen yhtä väärässä mielikuvasta kuin viisikymppiset naiset, jotka blondaavat tummat hiuksensa, käyttävät glitterisilmänrajausta ja pukeutuvat nahkaan ja leopardiin. :)


Hmm, kun katson valitsemiani kuvia, huomaan, että punainen näyttelee tässä episodissa pääosaa. Muistan yhdet illanistujaiset työporukan kera, kun kymmenestä hengestä viidellä oli punainen ruutupaita päällänsä ja muutamalla jonku mun värinen ruutupaita :) Minä itkin pitsitopissani silmät päästäni, että minä en kuulu porukkaan, haha :) Annalla on perinteinen ruutupaita, jonka rentoutta hän on korostanut tennareilla. Asuun tuo naisellisuutta ja luksusta iki-ihana Chanelin laukku.



Jennien tyyli ja ruutumekko herättivät minussa ihastusta samantien, kun näin asun. Asu näyttää pirteältä ja olen huomannut, että kaikki asut, missä Jennie käyttää kyseistä burgundyn väristä hattua ovat minusta erityisen kauniita!


Tykkään ruutupaitojen lisäksi myös farkkupaidoista, joten tässä Adrianan asussa yhdistyvät molemmat lempijuttuni. Okei myönnetään, on niitä lempijuttuja enemmänkin kuin kaksi, niitä on tullut lueteltua tähänkin blogiin jo useampi :)


Cathrinen ruutupaita look on aika perinteisen rockahtava nahkatakkeineen. Mutta pyörää ei tarvitse keksiä monta kertaa, ainakin minun silmääni tämmöinen yhdistelmä näyttää hyvältä joka kerta, kun sen jossakin bongaan.


Hyvää sunnuntaita kaikille!


Kuvat: Mungolife, Fashion Fusion, Fake Leather, Cath In The City

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti